torstai 3. heinäkuuta 2014

Kookosjäätelö



Vietimme viime viikonloppuna pienimuotoisia grillijuhlia lähipiirin kanssa. Jälkkäriksi päätin tehdä jäätelöä lisukkeineen, josta jokainen sai sitten koota mieleisensä annoksen. Tarjolla oli kookosjäätelöä, kermavaahtoa, vaahterasiirapissa karamellisoituja saksanpähkinöitä, sulatettua suklaata, mansikoita ja leipäjuustoa. Jäätelöstä piti tehdä maidotonta. Unohdin ostaa soijakermaa tms tavallisen kerman tilalle, joten tällä ohjeella annoksesta tulee aika pieni. Jos haluat, niin lisää ennen jäädyttämistä massaan 2,5dl kermaa vatkattuna!


Kookosjäätelö



0,5 l kookosmaitoa
½ vaniljatanko (siemenet raaputettuna+tanko)
100 g sokeria
2 munaa 

  1. Lämmitä (älä keitä) kookosmaitoa ja vaniljatankoa. Anna jäähtyä hieman.
  2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
  3. Kaada lämmin vanilja-kookosmaito munasokerivaahdon sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada kattilaan ja lämmitä, kunnes seos sakenee. Älä keitä. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. 
  4. (Vatkaa kerma ja lisää se massan sekaan koko ajan sekoittaen.) 
  5. Jäähdytä jääkaappikylmäksi. Voit myös laittaa kulhon jäiseen vesihauteeseen nopeuttaakseni jäähtymistä.
  6. Laita massa jäätelökoneeseen ja valmista jäätelö koneen ohjeen mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti