maanantai 27. lokakuuta 2014

Sonic-kakku




 


Minua pyydettiin tekemään 7 vuotta täyttävälle Romeolle kakku. Sankarin toiveena oli, että kakku olisi suorakaiteen mallinen ja täytteenä suklaata, mansikkaa ja vaniljaa. Koristeena Sonic ajamassa kartingia. Päällä suklaalla kirjoitettu "Romeo 7". Toiveet kuultuani olin ensin, että "apua, mitä tästä tulee? Mikä on Sonic?" :D Tai no tiesin minä suunnilleen Sonicin, vaikken kyseistä peliä ole itse koskaan pelannutkaan. Ajattelin ensin, että laitan Sonicin ajamaan samanlaista kartingautoa kuin aiemmin tekemässäni kartingkakussa oli. Mutta tovin googlailtuani huomasin, että Sonicilla on ihan erilainen auto. Ja sellaisen olen yrittänyt koristeeksi tehdä.  Ennakkoon tehtävä kuulosti haastavalta, mutta ihan hyvähän tuo lopputulos on. :)

Täytteeksi päädyin tekemään toiseen väliin maitosuklaamoussen ja toiseen vaniljamoussen. Kumpaankiin väliin tuli myös mansikkahilloa. Kostutuksena sprite. Kakku on kuorrutettu kermavaahdolla. Jälkeenpäin sain palautetta, että täyte oli parasta, mitä ikinä on ollut! Jos makeasta tykkää, niin varmasti hyvää on.:) 


Maitosuklaamousse


200g maitosuklaata (Fazerin sinistä)
2,5 dl Flora vispiä

  1. Sulata suklaa vesihauteessa.
  2. Vaahdota kerma. 
  3. Nostele hieman jäähtynyt suklaa kermavaahdon joukkoon.

Vaniljamousse


200g Vaniljarahka
2,5 dl Flora Vanilla
4 kpl liivatelehtiä
tilkka vettä

  1. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään (väh. 5 min).
  2. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita rahka joukkoon.
  3. Kiehauta vesitilkka. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata veteen. Kaada moussen joukkoon ja sekoita.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti