maanantai 3. marraskuuta 2014

Kaura-siemennäkkileipää ja valkosipuliyrttilevite





Kaikessa yksinkertaisuudessaan helppoa ja herkullista näkkäriä ja kevyttä levitettä päälle. Kaurahiutaleiden ja siementen tilalla voi käyttää mm. ruishiutaleita ja muita siemeniä. Halutessa siemenet voi murskata hienommaksi, mutta itse tykkäsin jättää ne kokonaisiksi. Levitteestä voi tehdä useita eri versioita oman maun mukaan esim. tulisempaa chiliä. 
Olen saanut ohjeen, mutta valitettavasti en tiedä alkuperäisen ohjeen lähdettä.


Kaura-siemennäkkileipä


2 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
3 kpl kananmunia
1 rkl oreganoa
1 tl paprikajauhetta
ripaus suolaa

  1. Sekoita kaikki ainekset yhteen tasaiseksi notkeaksi massaksi. 
  2. Levitä taikinamassa uunipellille nuolijaa apuna käyttäen ohueksi levyksi. Paista 150 asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia tai kunnes pinta on rapean ruskeaa. 
  3. Leikkaa lämmin uunituore näkkileipälevy sopivan kokoisiksi paloiksi ja jätä kuivumaan huoneenlämpöön.


Valkosipuliyrttilevite


200 g raejuustoa (rasvaton) 
2-3 rkl oliiviöljyä
1(-2) valkosipulinkynttä
2 rkl tuoreita yrttejä esim basilika ja ruohosipuli

  1. Sekoita tehosekoittimella raejuusto, oliiviöljy ja valkosipuli tasaiseksi massaksi. 
  2. Lisää lopuksi yrtit ja sekoita tasaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti