lauantai 3. maaliskuuta 2012

Lohipyörykät



Lohi on hyvää, mutta aina ei jaksa tehdä sitä iänikuista uunilohta. Tai meidän perheessä se ainakin on yleisin tapa valmistaa lohta. Miten teillä? Joten olemme nyt tietoisesti yrittäneet opetella valmistamaan sitä muillakin tavoilla. Tässä yksi tapa, mitä tänään saimme aikaiseksi. Joskus kauan sitten kun edellisen kerran teimme jotain vastaavaa, niistä tuli aika kuivia eli ei kovin hyviä. Joskus taas pyörykät ovat levinneet yhdeksi levyksi uunissa. Ei hyvä sekään. Nämä olivat sopivan mehukkaita ja pysyivät suunnilleen kasassa. En tiedä oliko valmiin pestopurkin ansiota vai mitä. Mutta sen tilalla voi käyttää myös ihan oikeata sitruunaa. Mutta pesto toi kivan säväyksen pyöryköitten makuun.
(Kuvan kastike tehtiin hetken mielijohteesta, koska kermapurkki oli menossa vanhaksi. Se on tehty valmisjauheesta ja ei ole välttämätön.)

Lohipyörykät

pari uunipellillistä

500g lohifile
1 prk sitruunapestoa
1 prk kermaviiliä
nippu tuoretta tilliä
valkopippuria
kananmuna
vajaa 1dl korppujauhoja

  1. Jauha lohi pieneksi. 
  2. Sekoita muut ainekset lohen sekaan tasaiseksi taikinaksi.
  3. (anna maustua jääkaapissa hetki)
  4. Pyörittele massasta pyöryköitä uunipellille
  5. Paista 225C n. 12-15min.
  6. Tarjoa perunamuusin kera.

2 kommenttia:

  1. Voi että kun olisin eksynyt tänne ennenkuin lykkäsin tuon lohen lötkäleen uuniin.. Ois voinut itsekkin tehdä siitä jotain muuta (esim. näitä pyöryköitä) kun uunilohta meilläkin tehdään lähes aina! :)

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla näitä!:) Pitäs varmaan opetella käyttämään kameraa, kun ei taas kuva oikein tee oikeutta tälle(kään) ruoalle!

    VastaaPoista