keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Joulun must -juttu?



Nyt alkaa olla se aika vuodesta, että joka kaupassa raikaa joululaulut ja kaikennäköistä joulukrääsää on kauppojen hyllyt pullollaan. Toisaalta kun lunta ei ole vielä käytännössä ollenkaan ainakaan meillä, niin on ihana käpertyä viltin mutkaan ja ottaa joku ihana joululehti ja pikku hiljaa virittäytyä joulun tunnelmaan. Minulle se tarkoittaa sitä, että voi rauhassa miettiä, mitä ihanaa tänä vuonna tarjottaisiin? Pysytäänkö vanhoissa tutuissa herkuissa vai kokeillaanko jotain uutta? Ollaanko joulu oman perheen kesken vai kenties isommallakin porukalla? 

Meidän perheessä taitaa olla jo perinne se, että joka vuosi näihin aikoihin aloitamme keskustelun siitä, että mitä tarjotaan ja mikä jää pois. Joka vuosi keskustelemme asiasta "vakavasti" ja joka vuosi aattona löytyy juuri ne samat herkut kuin aina ennenkin, koska aina on tehty niin. Eli on kinkkua ja laatikoita ja rosollia ja sienisalaattia tottakai sekä kalaa eri muodoissa. Niin kauan kuin minä muistan niin jälkkäriksi on aina ollut luumukiisseliä ja kermavaahtoa. Hyvin perinteistä siis. Joku pieni uusi tuttavuus pöytään saattaa eksyä, mutta suuret linjat pysyvät samana. Koska lehdet ja kirjat kuitenkin ovat pullollaan toinen toistaan ihanampia ohjeita, niin pakkohan niitäkin on jossain vaiheessa testata. Meillä sitä jotain uutta tarjotaan sitten yleensä tapaninpäivänä, jolloin kinkut ja laatikot alkavat tulla jo korvista ulos ja kaipaa jo muutakin syötävää. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin valmistaa jo ennen joulua uusia herkkuja, jotta niitä ehtii maistaa useammanlaista. :)

Millainen on sinun joulusi? Ja ennen kaikkea: mikä on sellainen ruoka, joka pitää ehdottomasti olla tarjolla aattoiltana? :)

3 kommenttia:

  1. Minun lautanen täyttyy jouluaterialla pääosin peruna- ja lanttulaatikoista, vihersalaatista, loimu- tai uunilohesta, erilaisista juustoista, viinirypäleistä ja joulu(piimä)limpusta. Muodon vuoksi lautasen reunalle otetaan myös vähän rosollia ja perunalaatikkoa. Kahvin kanssa sitten suklaakakkua, suklaata, torttuja ja pipareita. Tosi perinteistä siis täälläkin. Ja aamulla pitää saaa tietysti riisipuuroa kanelilla ja sokerilla (ja mantelilla).

    Minusta on aivan ihanaa, että Suomessa on nämä perinteiset jouluruuat, joita montaakaan ei syödä milloinkaan muulloin vuoden aikana. Tuo jouluun extra-annoksen sellaista spesiaalia juhlan tuntua!

    Tänä jouluna voisi kokeilla jotain uutta, nimittäin seitan kinkkua... ;) Ja jos pistät tänne inspistä ja reseptejä muistakin uusista jouluherkuista, niin kuka tietää mitä meidänkin perheen joulupöydästä tänä jouluna löytyy... :)

    VastaaPoista
  2. Minun lautanen täyttyy jouluaterialla pääosin peruna- ja lanttulaatikoista, vihersalaatista, loimu- tai uunilohesta, erilaisista juustoista, viinirypäleistä ja joulu(piimä)limpusta. Muodon vuoksi lautasen reunalle otetaan myös vähän rosollia ja porkkanalaatikkoa. Kahvin kanssa sitten suklaakakkua, suklaata, torttuja ja pipareita. Tosi perinteistä siis täälläkin. Ja aamulla pitää saaa tietysti riisipuuroa kanelilla ja sokerilla (ja mantelilla).

    Minusta on aivan ihanaa, että Suomessa on nämä perinteiset jouluruuat, joita montaakaan ei syödä milloinkaan muulloin vuoden aikana. Tuo jouluun extra-annoksen sellaista spesiaalia juhlan tuntua!

    Tänä jouluna voisi kokeilla jotain uutta, nimittäin seitan kinkkua... ;) Ja jos pistät tänne inspistä ja reseptejä muistakin uusista jouluherkuista, niin kuka tietää mitä meidänkin perheen joulupöydästä tänä jouluna löytyy... :)

    VastaaPoista