Tämä ohje on yksi kestosuosikeistani ollut jo muutaman vuoden ajan! Näitä on näkynyt monessa blogissa jo pitkään, joten en osaa varmaksi sanoa, mistä olen ohjeen alunperin ottanut. Tällä kertaa tein Pilttitossun synttäreille näitä minivuokiin. Kokonsa puolesta minimuffinssit ovat täydellistä tarjottavaa juhlissa, joissa on monenlaista tarjottavaa.
Mokkapalamuffinssit
36 kpl minimuffinseja
tai 12kpl suuria
2 munaa
1 ½ dl sokeria
3 dl
vehnäjauhoja
2 rkl
kaakaojauhoa
1 tl
leivinjauhetta
1 rkl
vaniljasokeria
1 dl kiehuvaa
vettä
100 g voita
kuorrute
150 g voita
3 rkl
kaakaojauhetta
1 ½ dl
tomusokeria
3 rkl vahvaa
kahvia
1 rkl
vaniljasokeria
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen kiehuvan veden kanssa vaahdon sekaan.
- Lisää lopuksi sulatettu margariini joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja annostele taikina muffinssivuokiin.
- Paista n. 15-20 min. isoja tai 10 min. pieniä 175 asteessa.
- Anna jäähtyä ritilän päällä.
- Tee kuorrute: Mittaa kulhoon pehmennyt rasva ja muut aineet. Vatkaa vatkaimella voimakkaasti ainekset sekaisin. Pursottele tai levitä kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele haluamallasi tavalla esim. nonparelleilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti