Meidän perheessä haaveillaan sellaisesta isosta kunnon savustimesta, missä voisi tehdä myös loimulohta ym. herkkuja. Sellainen kunnon kesäkeittiö olisi ihana! Mutta näin rivitalon pihaan se ei ehkä ole kovin hyvä idea rakentaa, joten jatketaan haaveilua ja mennään niillä, mitä tällä hetkellä on käytössä. Eli perinteisellä sähkösavustimella..
Savustamalla saa mukavan lisäaromin ruokiin. Yleisin savustettava on varmasti kala (ainakin meillä). Meidän yksivuotias Pilttitossukin tykkää savukalasta, kunhan muistaa hänen palasta jättää suolan pois!:) Meillä käytetyimmät kalat ovat lohi ja siika. Myös ahvenet ovat herkullisia.
Tässä yleisohjeita kalan savustamiseen. Jos kala tulee kaupan tiskistä, kuten meillä yleensä, voit hypätä ensimmäisen vaiheen yli:
- Poista kaloista sisälmykset ja kidukset. Suomupinta pitää kalan mehevänä, joten suomustamista ei tarvitse aina suorittaa.
- Suolaa kaloja karkeassa suolassa 1 - 2 tuntia.
- Pyyhi kaloista suola tarkkaan pois ennen savustusta. Sivele kalojen pintaan hiukan öljyä, jolloin ne eivät tartu ritilään ja saavat savustuksessa kauniin kiillon.
- Täytä isojen savustettavien kalojen vatsa tillillä tai ruohosipulilla ja pane vähärasvaisten kalojen vatsaan nokare voita.
- Savusta kaloja 20 - 60 min koosta ja kalojen paksuudesta riippuen. Kala on kypsää, kun eväät irtoavat herkästi ja liha on läpikuultamatonta ja kiinteää.
- Älä täytä savustinta liian täyteen, koska kypsymisaika pitenee silloin ja kalat värittyvät epätasaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti