perjantai 18. tammikuuta 2013

Jäätelökone tuli taloon (ja vaniljajäätelön ohje)


Joulupukin kontista löytyi kauan haaveilemani jäätelökone! :) Krups-merkkinen on tämä meidän malli. Koneella tekee noin litran valmista jäätelöä 20-40 minuutissa. Hyvä niin, koska jotkut mallit valmistavat vain 3 dl, joka on aivan liian vähän! ;D

Muutaman kerran olen ehtinyt sitä jo testaamaan ja täytyy näin jäätelöä rakastavana henkilönä sanoa, että kyllä tämä asiansa osaa! Paaljon parempaa kuin joku kaupan pakastealtaan peruskasvirasvajäätelö. Toki kaupan jätskeissäkin on eroja. Jäätelökoneella tehtyjä jäätelöitä vertaisin ehkä Aino-jäätelöihin. Helppoa, kun vain mielikuvitus on rajana tässä(kin) asiassa. Tähän mennessä olen testannut perusmakuja. Ajattelin, että aloitan niistä ja kun hallitsen ne ja tunnen oman koneeni paremmin, voin ryhtyä soveltamaan. 

Aluksi päänvaivaa aiheutti koneen mukana tullut ohjevihkonen. Siinä olevat ohjeet tuntuivat jotenkin monimutkaisilta ja aikaa vieviltä. Massaa pitäisi ensin keittää ja sen antaa jäähtyä 12h jääkaapissa, jonka jälkeen sen voi laittaa koneeseen. Miksi ihmeessä? Tutkin asiaa netissä ja useammasta lähteestä poimin tietoa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin se johtuu siitä, että ulkomaisissa kananmunissa on salmonellaa kun taas kotimaisissa ei. Massaa pitää kuumentaa, mutta ei keittää ettei kananmunat juoksetu. Ilmeisesti voi käyttää joko kokonaiset munat tai pelkät keltuaiset. Keltuaisia käytetään kaksinkertainen määrä kokonaisiin verrattuna. Eli joko 2 munaa tai 4 keltuaista. Lisäksi ohjevihkosessa käskettiin käyttää 35% täysmaitoa. Hmm, missäköhän päin maailmaa elelee tällaisia superlehmiä, joista saa kermaakin vahvempaa maitoa?! :D Tulin siihen tulokseen, että kyseessä oli klassinen pilkkuvirhe ja tarkoitus olisi puhua 3,5% täysmaidosta... 
Netistä löytämissäni ohjeissa ei ole keitelty massaa, kunhan vaan sekoitetaan ainekset ja lyödään koneeseen, joka hoitaa loput. Mitä kylmempiä ainekset valmiiksi ovat, sen nopeammin jäätelö valmistuu. Jäätelö säilyy pakkasessa viikosta kahteen viikkoon - siis teoriassa, ellei sitä kukaan ehdi syödä sitä ennen! ;) 

Päätin, että kokeilen tehdä jäätelöitä kummallakin tavalla ja vertailen sitten, kumpi tyyli on parempi/maistuvampi. Ehkä jos jäätelöhimo tosissaan iskee, ei pysty massoja 12 tuntia jäähdyttelemään. ;) 
Ensimmäisenä ohjeena on ihan perusvanilja. En oikeastaan ole vaniljan suuri fani, mutta koska ensimmäistä kertaa tehtiin jäätelöä tapaninpäivänä, piti tyytyä siihen, mitä aineksia kaapista valmiiksi löytyi. Mutta kuten sanottua, lopputulos oli paaaljon parempi kuin kaupan vanilja! Hyvää oli lakkojen kera tarjottuna!:) Pehmeä ja kermainen :) Ohje on siitä yllämainitusta vihkosesta sovellettuna. 


Vaniljajäätelö

n. 1 litra

0,5 l täysmaitoa
½ vaniljatanko (siemenet raaputettuna+tanko)
100 g sokeria
2 munaa 
2,5 dl kuohukermaa

  1. Lämmitä (älä keitä) maitoa ja vaniljatankoa. Anna jäähtyä hieman.
  2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
  3. Kaada lämmin vaniljamaito munasokerivaahdon sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada kattilaan ja lämmitä, kunnes seos sakenee. Älä keitä. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. 
  4. Vatkaa kerma ja lisää se massan sekaan koko ajan sekoittaen. 
  5. Jäähdytä jääkaappikylmäksi. 
  6. Laita massa jäätelökoneeseen ja valmista jäätelö koneen ohjeen mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti